Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Kukaan teistä ei lähde Amerikkaan, kenestäkään ei tule filmitähteä. Eikä kukaan teistä mene töihin supermarkettiin, niin kuin kuulin jonkun tässä päivänä muutamana suunnittelevan. Teidän elämästänne on jo päätetty. Te kasvatte aikuisiksi, mutta ennen kuin olette vanhoja, ennen kuin olette edes keski-ikäisiä, te alatte luovuttaa elimiänne. Jokainen teistä on luotu sitä varten. Te ette ole samanlaisia kuin videoelokuvien näyttelijät, ette ole edes samanlaisia kuin minä. Teidät on saatettu tähän maailmaan tiettyä tarkoitusta varten, ja kaikkien tulevaisuus on löyty lukkoon.

Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -kirjasta olen kuullut niin paljon hyvää, että täytyihän tästä muodosta se omakin mielipide. Ensisivuilla ymmärsin että olen nähnyt tämän elokuvana, mutta onneksi siitä on jo aikaa ja hämärät muistikuvat. Ei se elokuvakaan huono ollut, päinvastoin, se oli kaunis ja taidokas. Mutta kirjan lukemalla ymmärtää henkilöitä huomattavasti syvemmin.

Pelkäsin myös, että Ole luonani aina olisi yhtä vaikeasti lähestyttävä kuin elokuvansa. Ei ollut.

Kathy, Ruth ja Tommy kasvavat Hailshamin sisäoppilaitoksessa muiden kaltaistensa lasten kanssa. He ovat erilaisia ja eristyksissä muusta maailmasta. Muu maailmaa pelkää heitä, ei tahdo tietääkään heistä. Heillä on kasvattajia ja toisensa, mutta ei äitejä eikä isiä. He opiskelevat ja taiteilevat, ja heillä on päämääränä luovuttaa elimensä. Kuulostaa pelottavalta. Kirjan alussa herää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, ja lukijalle on varmasti helpotus tietää että kaikki tulee kyllä päivänvaloon aikanaan. Kärsivällisyyttä.

Luovuttajat, kasvattajat, valvojat. Kuten monet suuret kirjat, Ole luonani aina luo oman maailmansa. Rohkeaa, luovaa. Kuinka paljon se on kannanotto ihmiskunnalle, tähän me ollaan menossa, sitä en osaa sanoa. Kloonaaminen on tietääkseni mahdollista nykyään, joten aivan hyvin me voitaisiin elää tässäkin todellisuudessa. Vai voisimmeko? Eettisesti kirjassa on paljonkin purtavaa.

Jostain syystä tulee mieleen Ray Lorigan Tokio ei välitä meistä enää, joka sekin on vaihtoehtoistodellinen kirja, joskin aika erilainen. Kai se on se tietämättömyyden ilmapiiri.

Mitä heiltä puuttuu? Perheyhteisöt. Mitä heille annetaan? Sivistystä, turvallisuuden tunnetta. Vaikka synnytty ollaan yksinomaan luovuttamista varten, kaikilla on lapsuutensa, identiteettiongelmansa, murrosikänsä... Ihmiset ovat aina ihmisiä. Miltä se tuntuu kun kaikki on päätetty etukäteen? Ihmiset rakastuvat, tahtovat toteuttaa itseänsä, elää elämänsä, tehdä virheitä. Näille ihmisille se ei ole sallittua.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.