Aurinkoista iltapäivää. Kävinpä tässä kirjastossa ja mukaan tarttui Robert Walserin Kävelyretki ja muita kertomuksia sekä Joonas Konstigin Totuus naisista. Kukaan lukenut? Jälkimmäisen valitsin vain sen nimen vuoksi.
Tai no olihan siinä kiva kansikin.
Koulussa olisi varmasti pitänyt tehdä paljon muutakin kuin lukea kirjaa, mutta eipä Hiljaisuus soi h-mollissa kauaa aikaani vienyt. Dialogia siinä enimmäkseen oli ja sitä nyt luki melkein toisella silmällä.
Kyse on siis 12-vuotiaasta Gwennistä 50-luvun Walesissa. Gwenni harrastaa lentämistä, varsinkin öisin, ja nyt hän todistaa naapurin baptistipapin kuoleman. Tai saa siitä etiäsen.
Eka ajatus oli, että onpa ihanaa kielenkäyttöä. Oli orvokkeja ja kastetta ja inkivääriä, ja koska kirja oli kirjoitettu nuoren päähenkilön näkökulmasta, se oli aistikasta ja ihmettelevää. Ei aina niin realistista.
Gwennin äiti jäi minua erityisesti vaivaamaan. Sen henkilön repliikit kun oli rajoittuneet osastolle "Älä ole höpsö, Gwenni" tai "Nyt loppuu tuollaiset puheet". Gwennin äidistä annettiin melkoisen syyllistävä ja ahdasmielinen kuva, mutta sen te saatte itse selvittää, miksi.
Siinä kirja oli onnistunut, että se herätteli mielenkiintoa tasaisesti ja lopussa tuli ratkaisuja olan takaa. Jotenkin vaan jäi olo, että enpä taida tätä kirjaa muistella enää vuosien päästä. Ei mitenkään mielenpainuva teos siis.
Väittäisin että kyseisessä Walesin kylässä oli vähän liikaa porukkaa, sivuhenkilöitä pursuili milloin mistäkin. Turhaa yritin pysyä perässä että kuka nyt oli kukakin.
Gwenni oli kuitenkin mysteerejä täynnä oleva päähenkilö, ja se oli ehkä sitten se liima mikä sai lukemaan tämän varmasti loppuun asti. Viihdyttävä, nopeasti luettava teos, mutta odotin enemmän.
Tämä kirja yllätti minut. Odotin fantasiaa, mutta sain mielen matkan. Ihastuin lapsikertojaan. Koukutuin tarinaan.
VastaaPoista