Syleileminen näytti Rosasta ihanalta ja lämpimältä, vaikka hänellä itsellään oli rakkauden paikalla vain kipeä mustelma, jota hän ei halunnut tunnustella - siinä viihtyivät kaikki sateenkaaren värit.
Taas kerran olen päätynyt lukemaan esikoiskirjaa, ja vieläpä kotimaista. Joku on nukkunut vuoteessani alkaa kiinnostusta herättävästi; Rosa herää vierellään vieras mies. Vai onko mies sittenkään aivan vieras?
Sepä se, tarkkana saa olla. Kaikkea saa epäillä. Jossain vaiheessa pää on niin täynnä kysymyksiä, ettei niitä muista itsekään. Ventovieras ei tarkoita ventovierasta. Kaikella tuntuu olevan jokin symbolinen merkitys. Mies kun on meteorologi, jonka nimi on Onni. Miksi? Kuka on Laura? Kuka on Veli? Mitä Rosan isä on tehnyt väärin? Jostain syystä tämä ei tuntunut sopivalta kirjalta, jos tarkoituksena oli rentoutua.
Halusin pitää tästä kirjasta. Mutta sen lukeminen takkusi pahemman kerran. Kaiken kaikkiaan toiveikkuuden puute tuntuu kalsealta, ja samoin stereotypiat. Tuleepa tässä ainakin muutamia Suomen suurimpia ongelmia esille: On masennus, työuupumus, kommunikaation puute, miesten vähäsanaisuus, ja livahtaapa siellä alkoholiongelmatkin.
Yksi syy, miksi en tuntenut tätä oikein omaksi kirjakseni, oli kai ettei se ollut minulle suunnattu. No, tokihan masennus ja yksinäisyys ovat tuttuja aiheita, mutta noin syvää henkistä yksinäisyyttä, kuin Rosa, en kai ole koskaan tuntenut. Ja ainakin kirja herättää halun ravistaa sen henkilöitä: Katsokaa nyt toisianne silmiin ja selvittäkää tämä sotku!
Tottahan varmaan kulissiliittoja on olemassa. Valitettavasti. Itse en avioelämästä osaa paljon sanoa juuta enkä jaata mutta kait on olemassa niitä pareja jotka ovat yhdessä pelkästä tottumuksesta, eivätkä osaisi enää kysyttäessä sanoa, että kuka se toinen osapuoli oikein on. Tunnenko hänet ihan oikeasti?
Ongelma tässä kirjassa oli, että sisälsi liikaa. On lapsettomuusongelmia, dementoitunut isä, itsemurha, avioliitto-ongelmat… Ja miksi se Laura edes on tässä kirjassa? Kaikki eivät mahdu tähän kirjaan, varsinkin kun pituutta on vain vähän päälle 200 sivua. Näin ollen isot asiat sivuutetaan muutamalla lauseella ja sittenpä se on siinä. Yllättävän tunteita herättämätön kirja, kaikessa kauneudessaankin.
Jos jotain kiitän niin kuitenkin kieltä.
Kello on seinällä, mutta ei se käy samaa aikaa kuin minä, isä sanoi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti