sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Elina Tiilikka: Myrsky

Nuorta taideopiskelijaa Myrskyä piinaa kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän ei pysty keskittymään sen enempää opetukseen kuin tavallisen tylsiin ihmissuhteisiin, vaan hakee jännitystä elämään pikkurikoksista ja holtittomasta seksuaalisesta käyttäytymisestä. Tämä käytös ei käy yhteen niiden normien kanssa, jotka meille kaikille on yhteisesti asetettu, jotta järjestys pysyisi yllä. Niinpä anarkistinen Myrsky kolahtaa lujaa päin vankkaa yhteiskuntarakennetta. 

Kaksisuuntaista sairastavan
Myrskyn tarina.
Alkuun olin ehdottomasti sitä mieltä, että kirja on liian kevyesti kirjoitettu, liian lennokas ja liian uskomaton, jotta voisin pitää sitä yhtään uskottavana. Nyt, juuri painettuani kannen kiinni, en tiedä vielä mihin suuntaan muodostaisin mielipiteeni. Kirjaa on kehuttu uskottavaksi, joten kai moni on sen niin kokenut. Vaikka alku ei vaikuttanut minusta lupaavalta, kirjan edetessä alkaa väistämättä tuntemaan helliä tunteita Myrskyä kohtaan. Alkaa toivoa parasta, vaikka vähän tietää, että eihän tässä hyvin käy.

Myrskyä kohtaan tuntee helposti ymmärrystä. Ei hän itse ole valinnut sairastua kaksisuuntaiseen. Psykoosi on sellainen piru olkapäillä, etten pysty oikein sanomaan siitä mitään, kun en ole sitä kokenut. Yleensä minulle tulee ns. vapaista ihmisistä lukiessani sellainen haikea tunne, että voisinpa minäkin elää lampaitteni kanssa vuorilla vapaana veroista. Mutta ei tämän kirjan kanssa. Herää vain sellainen suru.

Pelkäsin, että jossain vaiheessa tässä vedetään lapsuus-kortti esiin, ja selitellään: tottahan toki Myrsky on näin hullu kun hänellä on näitä lapsuudenajan kiintymyssuhdeongelmia, äitisuhde ja vielä kun isäkin tuollainen.... No vaan onneksi näin ei käynyt, ja minun ei tarvitse siitä raivostua.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on ikävä sairaus, josta ei paljon parannuta. Täytyy vain opetella elämään sen kanssa. Mutta yhtä helvettiä se on, sekä sairaalle että sairaan läheisille. Isälläni on tämä diagnoosi, joten en voinut olla lukematta kirjaa omalta maaperältäni katsottuna. En tosin löytänyt paljonkaan yhtäläisyyksiä, sillä ei isäni käytös ole kirjassa kuvailtua. Mutta mielisairaudet siinä missä kaikki sairaudet ilmenevät niin eri tavoin eri henkilöillä, että aina ei tiedä mikä on persoonallisuutta, ja mikä sairautta.

Isäni maniajaksoja sivusta seuranneena, voin todeta, että ei se ole kaunista katseltavaa. Sairastunut elää jossakin toisessa todellisuudessa kantamatta vastuuta enää mistään. Sellainen herättää raivon tunteita, vaikka ei voikaan syyttää sairastunutta.
Pystyin silti lukemaan tämän kirja menettämättä yöuniani. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön sanotaan olevan mielisairauksista vahvimmin periytyviä, ja olen sen faktan kanssa painiskellut, mutta toisaalta, se tulee jos on tullakseen. 

Helposti hullun ihmisen kaikki tekemiset laitetaan hulluuden piikkiin, mutta ei tarvitse olla hullu että ymmärtää Myrskyä. Minä ainakin tahtoisin välillä irrottaa otettani oravanpyörästä ja lähteä ensimmäisen vastaantulleen motskarijengiläisen matkaan. Tunnistin kirjasta monia tuttuja ajatuksia. 

Tykkäsin myös kirjan filosofisesta otteesta. Kaavoihin kangistumatonta pohdintaa ei ole koskaan liikaa. Kirja oli myös hauska, vähän tahattomalla tavalla. Mustakin huumori on parempi kuin ei huumoria lainkaan.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti