Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

“Jos tähän seinän vierelle jäisi seisomaan”, hän sanoo, “köynnös kasvaisi kiinni käsiin ja jalkoihin. Ajattele. Jos tähän jäisi seisomaan, jäisi kiinni ikuisesti.”

Marisha Rasi-Koskinen työskentelee psykologina ja harrastaa valokuvaamista. Hän on opiskellut myös sosiaalipsykologiaa, filosofiaa, ja naistutkimusta. Jo pelkästään niiden asioiden varjolla halusin tietää enemmän. Odotin paljon, sillä pidin kirjasta heti ensisilmäyksellä.

Katariinan juoni ei ole helppoa selitettävää. Se sisältää monta tarinaa, ei pelkästään Katariinan, vaan siellä on Anna, Jaakob, Margareetta, ja monet muut, jotka kietoutuvat samaan soppaan huomaamattomasti. Nimet vaikuttavat pelkiltä nimiltä kunnes heihin tutustuu, ja siinä tässä onnistutaan. Katariinan henkilöt ovat todellisia ja rehellisesti kuvattuja. Vaikka kikkailua ja silmänkääntötemppuja ynnä symboliikkaa on ujutettu rutkasti matkaan. Ja hyvä niin.

Juuri sitä on hankala laittaa purkkiin, että mistä tämä kirja kertoo. Tietysti se käsittelee perhesuhteiden irrallisuutta, kertoo ihmisten inhimillisestä heikkoudesta, koti-ikävästä, nokkimisjärjestyksestä yläasteilla, eilistaloista ja huomistaloista, juurettomuudesta, kommunikoinnin puutteesta, ja siitä mitä puutteelliseksi jääneistä kiintymyssuhteista nyt yleensä jää lopulta käteen. Siispä se on oivallinen kirja, ja Rasi-Koskisen psykologinen ja ymmärtävä silmä paistaa tekstistä selvästi mutta ei yhtään häiritsevästi.

Kun luin takakannen ensin kirjastossa, tajusin kyllä heti että tämä täytyy saada, mutta vasta luettuani sen uudestaan lopetettuani, ymmärsin, että se kiteyttää koko asian erittäin hyvin:

Hän kertoi pikkusiskoista, joita ei ole tai on. Äideistä, jotka tulevat kotiin joka ilta kello viideltä tai vain viikonloppuisin. Taloista, jotka pysyvät paikoillaan ja taloista, jotka ovat pelkkää paikasta toiseen liikuteltavaa rekvisiittaa. Ystävistä, jotka ovat ikuisia tai vaihtuvat. Hän kertoi uusista taloista ja taloista, joiden lattiat ovat kuluneet askelista niin, etä oksankohdat kohoavat pieniksi kukkuloiksi puun syiden muodostamiin laaksoihin. Painostavista huonekaluista, joiden taakse kätkeytyy salakäytäviä.

Kun täytyy koko ajan irrottaa, ei lopulta halua enää pitää kiinni.