Jari Tervo: Layla

Surullisia silmiä riittää.

Ei liian Tervomaista, sanoi poikaystäväni, kun häneltä tämän lainaksi sain, ja nyt mietinkin että mitä hän sillä kommentilla tarkoitti. Tämä kun on ensimmäinen ja ehkä myös viimeiseksi jäävä Tervokirja jonka luen. En tiedä mitä odotin. En oikein mitään. Hankala muodostaa mielipidettä. Vieläkin pähkäilen, että pidinkö vai enkö. Tavallaan kylmäksi jättävä kirja vaikka aiheiltaan törkeän karu. Monissa kohdissa tunsin samaistuvani Tervon nokkeliin ajatuksiin suomalaisuudesta, vaikkakin ne vähän kärjistettyjä olivat. Layla on kirja, josta on hankala keksiä enää paljon uutta sanottavaa; niin keskusteltu kirja se on. 

Käydääs nyt vielä se juoni läpi: 15-vuotias kurdityttö Layla naitetaan aviopuolisolleen jo kehdossa. Hääyö ei mene suunnitelmien mukaan kun Layla ei vuoda verta kuten kunnon tytön kuuluisi. Näin ollen surmansa saa naapuri Ibrahim (huokaus), josta tehdään syntipukki kun joku nyt on pakko saada teosta tilille. Layla odottaa sama kohtalo, mutta hänen onnistuu paeta veljensä Nasirin turvin eurooppaan, jossa hän joutuu parittajan kynsiin. Layla on avaintarina, mutta ei ainoa tarina. Syvyyttä tuo alkoholisti-Helena, joka toimii Laylan kanssa samassa talossa prostituoituna, sekä sydämellinen ja myöskin kovia kokenut Tamara josta tulee Laylalle kuin oma sisko. Layla on lapsenukoisen koskettava hahmo jota haluaisi itsekin suojella ja lohduttaa monessa kohdassa.

Tekisi mieli sanoa, että hienoa. Mukavaa että uskalletaan tarttua aiheeseen, jota moni ajattelee mutta ei ääneen. Tavallaan mielenkiintoista. Välillä nimittäin unohtaa lukevansa suomalaisen kirjoittamaa kirjaa, sillä mielestäni niin hyvin on Tervo paneutunut kurdikulttuuriin. Kun en itse tunne kyseistä kulttuuria juuri lainkaan, on hankala oikein sanoa juuta tai jaata. Taustatyötä on joka tapauksessa tehty. Jotenkin vain tuntuu epäuskottavalta ja melkein väärältä että suomalainen uskoo tietävänsä näinkin paljon. Onko hänellä oikeutta arvostella? Toisaalta arvostelun kohteena on myös suomalainen kulttuuri. Me olemme sovinistisikoja, muukalaisvihan korventamia byrokraattipaskoja joilla ei ole mitään yhteisöllisyyden ripettäkään jäljellä. 

Mikäpä ärsytti? Mustavalkoisuus. Miehet tuntuivat olevan poikkeuksetta pahoja tyyppejä. Rikollisia, vaimonhakkaajia, parittajia. Valona pimeässä on Laylan Nasir- veli joka vetää sympatiapisteet taitavasti kotiin. Kovia tarinoita. Yhteen pötköön tätä ei voinut lukea, välillä täytyi rauhoitella itseään ja muistuttaa, että kaikki on jees. Luojalle kiitos kun en ole yhdessäkään noista suhteista mitä kirjassa oli. Mutta summasummarum: feministinen kirja, mikä ei sekään haittaisi, ellei tämä muuten jäisi aika latteaksi.