sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä

Siinä on minun perheeni. Se ajelehtii maan halki kuin hylky, laiva ilman kapteenia, lapsi ilman isää. Musiikki on sen laiva ja meri sen soperteleva sydän. Minä katselen heitä liikutuksen vallassa ja äkkiä minusta tuntuu kuin olisimme viimeistä kertaa yhdessä, tällä tavalla, nauravina, huolettomina ja joutilaina.

Tule risteykseen seitsemältä on matka Lissabonista Portugaliin, pieneen kylään nimeltä Ajuda. Sen taittaa soittaen ja laulaen Augusto, Jose, Pedro, Fernandes Ja Ines. Tässä kohtaa ei kannata huolestua väkimäärän paljoudesta, kaikkiin kyllä tutustuu. Pääasiassa kirjassa ollaan Auguston ajatusmaailmassa, tämä on hänen matkansa, kotiin, ja saavuttamattoman rakkauden perään, jonka hän jo kerran päästi menemään.

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan itse matka? Kysyn minä. Kenet siinä aikana kohtaat, ja mitä heiltä opit. Ennen loppukliimaksia ei aika käy pitkäksi, sillä kertojan ääni ja Auguston mietteet ovat värikkäitä. Siellä seikkailee isä, jolla on monta nimeä, mutta ei ollenkaan kasvoja. On muusikonura, luopuminen, vanheneminen, juopuminen, kuoleminen, naiset, äiti ja koti.. Ja kaiken taustalla voi kuulla merenrannan lähestyvän, siellä se koti on. Vajoamassa veden alle.

Jostain syystä lämpenin tälle hitaasti. Ajattelin ensimetreillä tämän olevan lähelleen päästämätön kirja, mutta erehdyin. Niille jotka harkitsevan tähän tarttumista, voin lämpimästi suositella. Luku-urakka on ainakin nopea, joten liikaa aikaa ei huku hukkaan jos ei lopulta saakaan haluamaansa.

Itse henkilökohtaisesti nautin meren läheisyydestä, ja kirjan erilaisuudesta. Se ei tuputa tai saarnaa, vain toteaa. Pidin myös siitä, että vaikka kyseessä on suomalaiskirjailija, miljöö on uskallettu sijoittaa Portugaliin, ja vielä uskottavasti. Välttämättä kansiteksteissä mainittu "kaurismäkiläisen lakoninen dialogi" ei kuulosta sanaparrelta joka saisi minut hihkumaan housuissani, mutta ennakkoluuloistani huolimatta luin kirjan, jonka lukemista en kadu.

2 kommenttia :

  1. Tämä kirja on lukulistallani joten tulin kurkkimaan kannattaako se siellä pitääkin. Kyllä taitaa kannattaa. Osalle Haahtelan kirjoista en ole lämmennyt (esim. Katoamispiste tuntui matkalta ilman määränpäätä) ja osasta olen puolestaan pitänyt todella paljon (kuten Elena). Jokainen Haahtela on jollain tavalla minulle aina yllätys vaikka usein niissä toistuu sama teema, jonkun kadotetun kaipaaminen tai etsiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä selailin niitä Haahteloita aika kauan kirjastossa, ja eniten niistä kiinnosti tämä. Muita en ole lukenut, enkä ole varma aionko jatkossakaan. Vaikka tykkäsin kyllä tämän arvoituksellisuudesta.

      Poista