keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu

Matka mustalaisuuteen ennen ja nyt.
Romaniväestön elämäntavan pinnan alle sukeltava tarinamainen Mustalaisäidin kehtolaulu on ymmärtävä, hellyttävä ja lämmin kirja. Yllättävänkin. Olisin lukenut aiheesta varmasti pitemmästikin, mutta Björk pysyy tiiviisti tarinassaan eikä säntäile muille poluille. Björkillä on selkeä kirjoitustapa, ja kirja menee eteenpäin ilman että tarvitsee vilkuilla loppupäähän, tarkistella huokaillen kahlattavaa sivumäärää.

Marjatta on monilapsisen romaniperheen vanhin lapsi. Hän tahtoo kertoa tarinansa alusta alkaen, ja juuriaan kunnioittaen. Marjatta haluaisi elää kuten valtaväestö, mutta omana itsenään. Helposti vaan käy niin, että sitten ei sovi mihinkään. Sikri-äiti ja Väinö-isä ovat lämpimiä ja etistyksellisiä romaneja, jotka laittavat lapsensa kouluun ja vähän lukisin rivien välistä, että toivoisivatkin romanien ottavan askelia pois vanhoista, ei niin toimivista tavoista. 

Björkillä on vainua sen suhteen, mikä on kiinnostavaa. Romanikulttuurista on kirjoitettu vähän, ja nyt kenties aika on kypsä ottamaan tämän kirjan vastaan. Minulla oli jostain syystä se ennakkokäsitys, että tämä olisi sensaatiohakuinen kirja, jossa kauhistellaan ja tarina jää sen sensaation alle. Siksi olikin ihana huomata että tarina oli lämmin ja tarkoituksenmukainen. Kaikkea muuta kuin kauhisteleva.

Ennen kirjan lukemista olin melko tietämätön romanikulttuurista. (No enpä sanoisi että nytkään olisin tiedolla voideltu). Kohtaamiset ovat olleet kapeita, joskus ovat romanit käyneet ovensuussa ja kaupustelleet. Toisinaan isäni on keittänyt heille kahvit, jutellut kuulumiset. Isäni kun tuntuu olevan täysin ennakkoluuloton ihmisten suhteen, hän kutsuu kahvipöytään jokaisen oveen koputtajan, jolla vain on aikaa jäädä. Itse en uskalla uskoa niin paljon hyvää ihmisistä, kunpa osaisinkin, mutta terveen epäluuloinen toivon olevani.

Minulle ainakin jäi tunne, että Björk tietää mistä kirjoittaa. Uskaltaa olla mielestelemättä ja tuoda esille myös kritiikkiä. Lopputulos ei jää mustavalkoiseksi, vaan kuvaa romanit ihmisinä, epätäydellisinä, kuten me kaikki ollaan. Olin jossain määrin yllättynyt, että romaneja kohtaan saatetaan olla näinkin epäoikeudenmukaisia. Heidän näkökulmastaan ei paljon puhuta.
Haluaisinpa tietää, mitä romanit itse ajattelevat kirjasta.

Marja Björkiin tutustuin jo aiemmin kirjalla Puuma. Pidin tästä enemmän kuin Puumasta. Oikeastaan en pitänyt Puumasta paljonkaan.
Palkintoja kahminut Poika alkoi kuitenkin kiinnostaa.

4 kommenttia :

  1. Kirjoitat, että Björk uskaltaa olla mielistelemättä ja tuoda esille kritiikkiä. Juuri sellainen mielikuva minulle hänestä jäi, kun olin kirjamessuilla seuraamassa Nuori Aleksis -palkinnon jakamista. Kiinnostava kirjailija, pitäisi ehdottomasti tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia ominaisuuksia tarvitaan kirjailijalta. Ja Björkin aiheetkin ovat olleet ajankohtaisia. Suosittelen tutustumaan. (:

      Poista
  2. Tämä kirja avarsi kuvaa romanikulttuurista, vaikka en kaunokirjallisesti kirjaan täysin hullaantunutkaan. Herätti myös kiinnostuksen Björkin muita teoksia kohtaan. Poika on minullakin nyt lukulistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Puumassakin jo laitoin merkille, niin Björkin kieli on aika korutonta. Siinä ei ole mitään ylimääräistä. Poika pitäisi kyllä jossain vaiheessa yrittää saada käsiin. (:

      Poista