Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Miten tän nyt sanois... Unna on 17-vuotias teinityttö ja faunoidi. Hän on saanut erikoisen ketteryytensä voimaeläimeltään oravalta. Hän luulee olevansa ainoa laatuaan, kunnes eräänä päivänä huoltsikalla vastaan pyrhältää Rufus. Suojeleva ja synkänkomea, rastapäinen käärme. Eipä sitten aikaakaan kun hän tutustuu jengin täydeltä toisiin faunoideihin ja elämässä alkaa kerrankin olla vilinää ja vilskettä. Ekat kännit, poikaystävä, nahistelua vanhempien kanssa -- sitä tuttua ja turvallista teinielämää.

Lainasin kirjastosta 2 nuortenkirjaa, ja molemmissa on puhetta vampyyreistä. Edes sivumennen. Verrata tätä voi moneenkin, Fifty Shadesiin koska kontrollifriikki ja rikas poikaystävä joka tahtoo huolehtia liikaa, Maggie Stiefwaterin Väristys-trilogiaan, koska eläimellisyys ja talvihorrokset, ja tietenkin siihen Twilightiin, koska Unna tuntuu saavan koko ajan turpiinsa tai sitten muuten vain tärisevän jossain nurkassa peloissaan, ja koska välillä mainitaan verenjano, eikä tietenkään kerrota poissaolevalle adoptioäidille että hei, olen oikeasti orava joka seurustelee käärmeen kanssa, ja liikun jengissä josta löytyy myös harakka, lepakko ja hevonen.

Just joo. 

En silti halua lytätä tätä. Dialogi oli onnistunutta ja aitoa. Sepäs oli kevyttä lukemista, mä mietin, kun olin kahlannut tän läpi. Monesti ei mene 300 sivua yhtä nopeasti ohi.

"Sä törmäät näin omituiseen porukkaan, ja ainoa mitä keksit on nimitellä yhtä homoksi? Yrittäisit nyt vittu edes." 

Eikä, Unna ajatteli ja puristi silmänsä kiinni. Helkkarin Vikke, antaisi niiden nyt jatkaa matkaa. 

"No mikäs toi ämmä sitten on", haalariasuinen sammalsi ja sylkäisi hiekalle. "Joku helvetin biseksuaali vai?"

"Unna on kuule treeseksuaali", Vikke sanoi ja kääri hihojaan ylös. Ele tuntui provosoivan lippispäistä opiskelijapoikaa, joka otti askeleen eteenpäin ja oikoi ryhtiään.

"Mikäs pervo se sitten on?"

"Tykkää puista", Vikke sanoi osoittaen viereistä poppelia ja tyrskähti, kun pokka petti. 

"Joo", Joone innostui komppaamaan ja siveli puun alla nököttävää penkkiä. "Treeseksuaalit diggaa varsinkin petsatusta lankusta. Tiesitkö, että kuusi imee parhaiten?"

Välillä tuli tyrskähdeltyä enemmän ja vähemmän tahattomasti. 

Kiteyttäen: Annukka Salaman Käärmeenlumooja on viihdyttävä nuortenkirja, nerokkaalla dialogilla. Itseäni ei kirosanat häirinneet, mutta sellaisista diggamattomille siis muutama varoituksen sana: sitä helvetin kiroilua on lähes joka vitun sivulla.

Sai tämä myös miettimään, mihin suuntaan nuortenkirjallisuus on mennyt, tai oikeastaan, mitä se oli ennen. Olenko oikeastaan sitä koskaan lukenut? Oliko se vain salkkarikirjallisuutta, ainakin jos suomalaisista kirjailijoista puhutaan? Ainakin on menty mytologisempaan ja mikseipä voisi sanoa että myös luonnonläheisempään suuntaan. Onko se nyt niin huono juttu?

Mä jäin vähän miettimään, että mikä se mun voimeläin sitten olis. Varmaan joku yksinäinen susi. Tai pöllö.