Pyöreine pohkeineen hän olisi voinut olla jonkinlainen aikamme sankari. Mutta hänpä oli juuri päättänyt tehdä itsemurhan. Siinä vasta sankari! Hänessä oli aimo annos teatraalisuutta, joten hän oli valinnut metron. Kaikki tietäisivät hänen kuolemastaan, ja tapahtuma olisi kuin sellaisen elokuvan lehdistönäytös, josta tulisi floppi.
Hector on mies joka tahtoo kuolla. Hänellä on pahanlaatuinen keräilypakko-ongelma. Coctailtikkuja, rintamerkkejä, postimerkkejä... Kunnes eräänä päivänä hän törmää (ranskalaiseen tapaan) kirjastossa Brigitte-nimisen neidon, ja huomaa että heillä kahdella on paljon yhteistä. Rakkaus parantaa, tuumii Hector, sillä hän ajattelee pääsevänsä nyt yli keräilyhistoriastaan. Vaan kun Brigitte eräänä päivänä pesee kyyhkyläisten ikkunat, Hector huomaa nauttivansa siitä neuroottisen eroottisella tavalla. Hän asentaa kameran jolla kuvata vaimonsa ikkunanpesuja, joka taas syöksee juonen outoihin kiemuroihin.
Niinpä. Aina välillä törmään tällaisiin lyhykäisiin kirjoihin jotka herättävät paljon kysymyksiä. Mitä lajia tämä edustaa? Mistä tämä yleensä kertoo? Ja tärkeimpänä kaikista: Miksi tämä surullinen mies tahtoo niin kovasti kuolla kirjan alussa? Miksi minulle tulee mieleen ranskalainen mykkäkomedia, joka on melankolinen, eikä juurikaan hauska, mutta ei synkkäkään, enkä aivan osaa selittää miksi sitä katson, mutta silti se on nähtävä.
Vaikka en tästä pitänyt, löydän tästä jotain hyvääkin. Kieli on erittäin nokkelaa. Outouksien ylilyöminen on toimiva ratkaisu. Kaiken kukkuraksi lukijaa kiinnostaa psykologisessa mielessä, miksi Hector on sellainen kuin on. Mikä on keräilyneuroosin syntymekanismi. Sillä niitä vihjeitä tämä kirja viljelee paljonkin. Masennus- ja itsemurha-aikeista huolimatta tämä on kuin kevyt novelli jonka voi lukea odotellessaan.
Muutaman nopean blogivilkaisun jälkeen tulen siihen tulokseen, että Vaimoni eroottinen potentiaali ei ole sytyttänyt moniakaan. Eipä juuri minuakaan? Sehän on perinjuurin ranskalainen, siksikö? Runollinen ja nokkela tämä on eittämättä, mutta nymfomaanisuus ja outous tulevat häiritsevinä tekijöinä esille. Aivan kuin kirja ei tietäisi kumpaa se haluaa olla, runollinen vai ylieroottinen, jostain syystä molemmat ei tähän sovi. Myöskin Hectorin ja Brigitten rakkaus tuntuu kummalliselta, aivan kuin Hector olisi pelkkä kuori ja Brigitte virheettömyydessään aivan liian täydellinen kumppani.
Viattomuuden kohdatessaan ihminen kohtaa elämän, jota ei elä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti