Luettuani muutaman arvostelun Liseyn tarinasta netissä ja goodreads.com -sivustolla, tulin siihen johtopäätökseen, että tästä joko pitää tai ei pidä. Ei näytä löytyvän sitä keskiverto njaah olihan tämä ihan hyvä mutta ei mitenkään mieleenpainuva - mielipidettä. Se on ainakin varma että kirja on pitkä kuin raamattu ja painaakin kuin kivenlohkare.
Luettuani 100 sivua mietin itsekin että jos kirjailija olisi kuka tahansa muu kuin jumaloimani Stephen King, niin en kyllä varmasti kuluttaisi kallista aikaani tämän kimpussa. Kirja kun sisältää niin paljon, niin pitkiä lauseita jotka täytyy lukea kolmeen kertaan jotta muistaisi mitä siinä lauseen alussa lukikaan. Ja vaikka juoni itsessään ei ole vaikea hahmottaa, niin jokin tästä tekee todella sekavan. Ehkä pitäisi lukea alkuperäiskielellä, mutta enkku on niin ruosteessa.
Liseyn tarina lähtee tilanteesta, jossa urhea vaimo, Lisey, käy pari vuotta kirjailijamiehensä kuoleman jälkeen läpi vanhoja kirjoituksia. Kustantat tahtoisivat kirjoitukset käsiinsä, ja jotain haluaa myös ahdistavan tuntoinen mies, joka soittaa Liseylle uhkaavan puhelun. Lisey aikoo pitää päänsä, ja kalauttaa miespoloa lapiolla jos hän uskaltaa hänen miesvainaansa mailleen käydä. Poliisi ei tietenkään osaa auttaa. Lopulta kun postilaatikostakin löytyy kuollut kissa, Lisey alkaa tehdä suunnitelmaa pahimman varalle. Suunnitelma tosin pitää sisällään mielisairaalla istuvan siskon, ja se tietenkin perustuu edesmenneen miehen fantasiamaailman. Totta kai!
Kuitenkaan päänäyttämöllä ei ole Liseyn ahdistus. Enemmänkin keskitytään kirjailijaneron ja Liseyn menneisyyden takaumiin. Muutama ihan hyvä säikötys kirjasta löytyy, mutta Hohdon kaltaisesta veretseisauttavista juonenpulpahduksista ei ole mitään puhetta. Itse luin tämän kirjan lähinnä kunnioituksesta ja silkkaa en kyllä lopeta kun olen jo lukenut näin pitkälle, huh - päättäväisyyttäni, mutta ajanhukkaa se oli.
Kiinnostavinta oli kirjailijaneron traumaattiset lapsuustapahtumat, mutta ne Lumokuut, lumpit ja pataluhat olisivat mielestäni saaneet joko jäädä pois tai joku edes nimetä järkevästi. Suoraa sanottuna, (myönnetään silti että pikalukien tämän luin,) moni asia jäi ymmärtämättä ja vielä suoremmin sanottuna eipä paljon kiinnostanut ymmärtää. Menin kuitenkin jo hankkimaan Kingiltä Hohdon jatko-osan, Tohtori Unen, jonka luen myös, vaikka sitten väkisin. Tosin, eipä tästä enää kirja voi huonontua, lällällää.
Ikävä kyllä, tämä ei idealtaan ollut yhtään kehnompi.
Yritin tätä joskus lukea, mutta hyydyin jo alle sadan sivun. Enpä tainnut missata mitään, kun en kahlannut loppuun asti. :D
VastaaPoistaNo etpä totisesti. :D
PoistaMä niin toivon että Tohtori Uni ei ole samanlaista suossa kahlaamista. (;