Majgull Axelsson: Kuparienkeli

Ruotsin Arvikassa raivoaa syysmyrsky, ja siitä johtuen sattumanvaraiset henkilöt päätyvät pitelemään sadetta ja vauhkoa tuulta Sallyn Ravintolaan & Kahvilaan. Paikallinen televisiokuuluisuus Dag Tynne juuttuu hänkin autoineen leijuun kiinni ja siellä pysyy kunnes juro Tyrone-niminen mies pelastuslaitokselta rientää pelastamaan hänet. Samaan aikaan tienvarsikuppilassa otetaan katse vierustoveriin ja vaihdetaan ajatuksia sekä elämänkokemuksia - johtuneeko myrskyn tuomasta poikkeustilasta vai mistä, mutta nämä pohdinnat eivät jää pinnallisiksi.

Kirjassa alussa vilisee henkilöitä ja nimiä, mutta ei huolestuta siitä, tutuksi ne tulevat. Pääosin näyttömällä on naisia ja heistäkin suurin osa äitejä.

Tienvarsikuppilan omistaja, Minna, vaikuttaa alkuun teräväpäiseltä naiselta jolta ei mene sormi suuhun tässäkään myrskyssä, vaan odottakaas vain. Pidättyväisen oloisella naisella on salaisuus jos toinenkin.

Anette – kuppilan tarjoilija ja paikat puhtaana pitävä monitoiminainen onkin hermokimppuileva ja henkisesti teiniltä vaikuttava nainen, jolta opiskelut jäivät puolitiehen kun hän löi hynttyyt yhteen liikaa alkoholia nauttivan Sonny-kossin kanssa. Ikävä kyllä heidän rakkautensa hedelmä, kymmenvuotias tytär ei pelastanut Sonnya alkoholismilta eikä Anettekaan paljon järkiinsä tullut, ja näin tytär on suurimman osan ajastaan mummolassa.

Anette muuttuu kirjassa itkua visertävästä säälikerääjästä hieman enemmän pohtivammaksi, mutta ei kuitenkaan perusluonteelleen kylän juorukellona mahda mitään.

Anteeksi että SPOILAAN, mutta Minnan tytär Sofia on elossa enää vain Minnan pään sisällä ja sen tajuamiseen tarvitaan että myrsky heittää puun Minnan päälle. Tytär on kirjassa yhtä mittaa esillä ja hänen luonteestaan annetaan kovin mielenhäiriöinen kuva. Minna on kirjan keskushahmo ja kait kirjailijan itsensä mielestä mielenkiintoisin, mutta itse näkisin että kaikkia hahmoja on elämä kovalla kädellä kohdellut - joten miksi Minnan tragedia nostetaan tässä niin pallille. Kirjassa muutenkin tämä äitiys on suuressa roolissa. Ehkä jos olisin tähän maailmaan jotain putkauttanut niin olisin saanut enemmänkin irti. Väitän silti, että tässä on kirja niin äideille kuin tyttärille, ja isäsuhdeongelmaisille.

Myrskystä ja Dag Tynnen vesivahingosta juttua tekevä kunnianhimoinen toimittajalupaus Ritva on jostain syystä mielestäni tässä vahvin ja miellyttävin hahmo, jotenkin tuorein. Ikävä kyllä hän jääkin sitten vakityöpaikkahaaveineen vierailijatasolle. Ei vissiin ole tarpeeksi kärsinyt hahmo näyttämölle asti.

Majgull tarttuu suuriin teemoihin, ja ehkä saisin tästä enemmän irti vuosien päästä kuin mitä nyt sain. Odotin jotenkin ”valtavampaa” myrskyä, mutta vähäisiksi jäivät tapahtumat ja niitä korvasi päänsisäiset muistelmat ja pohdiskelut. Moni asia kerrottiin niin korusanoin, että ei omat maalaisaivoni aina tajunneet. Jopa Minnan hallusinaatioissa ”puhuneen” henkilön henkilöllisyys oli minulle pitkään epäselvä.

Ja PS mielenkiintoinen oli se kulttileirinomainen paikka jossa tämän aikoja sitten lakastuneen tähtinäyttelijän ja alkoholisti-äiti Margueriten  poika oleili. Näissä sivujuonteissa oli aineista jo omiksikin tarinoikseen, ja kun ne oli tässä päätetty yhdistää, niin ehkä odotin niidenkin yhteen nivoutumiselta enemmän kuin sain.

No. Olihan se kirjan kansigrafiikka ihan mieletön. Eikä tästä ihan tyhjäkään olo jäänyt, sillä paljon oli symboliikkaa ilmassa. Tuntui vaan hieman pitkähköltä lukuprosessilta.