lauantai 21. kesäkuuta 2014

Riikka Pulkkinen: Vieras

Teini-ikäisenä viihdyin pohjoisen pikkukaupungin rautatieasemalla, kuuntelin kuulutuksia oudon tyyneyden vallassa: aina voisi astua junaan, herätä toisissa kaupungeissa.


Riikka Pulkkisen Vieras oli minun kirjani jo kahdeksannella sivulla. Ehkä henkilökohtaisista syistä: Tiedän miltä tuntuu, kun haluaa paeta, haluaa astua junaan, matkustaa jonnekin, mistä ei tunne ketään. Sitä en tiedä, onko silloin helpompi olla oma itsensä vai ehkä esittää jotain muuta.

Päähenkilöön Mariaan on siis helppo mennä syvälle. Vaikka Maria on pappi, ja uskonto vie kirjasta aimon palasen, sitäkin korjasi hieman se, että epäilykselle oli annettu sijaa: itse asiassa epäilys oli hyvin suuressa osassa. 

Maria lähtee messun jälkeen. Hänen messussa lausumansa sanat tuntuvat ontoilta, valheelta ehkä, ainakaan hänellä itsellään ei ole niihin uskoa. Taakse jää aviomies ja isä, eikä kirja heihin usein palaa. Lähteminen tuntuu äärimmilleen vedetyn ihmisen viimeiseltä teolta. Siellä on jonkin muututtava, ennen ei takaisin tulla, viestittää kirja.

Menneet kerrokset tulevat hiljalleen pinnalle. Välillä ollaan tässä hetkessä eli Amerikan mantereella, välillä käydään siellä, missä kipu tapahtui ja syntyi.
Minulta tämä kirja kysyi tärkeän kysymyksen. Pahaa tapahtuu ja suru jättää aukkoja, elämä on eittämättä epäreilua, toisille enemmän kuin toisille. Miten selvitä elämästä ilman katkeroitumista, ja mistä luoda uskoa itseensä? Vaikka näinkin kliseinen kysymys on taustalla, kirja ei tunnu vanhalta.

Maria on surussaan yrittänyt pitää itsensä kasassa "väärin" keinoin. Kaikki on hänellä järjestyksessä, hän syö niin ja näin paljon, ei yhtään enempää, takavuosien anoreksia ei minun mielestäni hallinnut kirjaa, mutta siellä se on taustalla. Aivan yhtä kiihkeän ankarasti Maria on ottanut uskonsa.

Kirjassa matkustaminen saa suuren palan. Maria matkustaa koska pelkää. Matkustaa, koska äitinsä ei voi. Matkustaa, koska Suomessa kaikki on pelkkää kuolemaa. 
Moniteemainen kirja olisi jo näistä paloista koottuna hyvä, mutta mukana on myös muukalaisuus. Voi siis ennakkoluuloista Suomeamme, jossa ei ole sijaa erivärisyydelle. Siinä mielessä kirja ei tuonut mitään uutta esille, mutta yritti kyllä koskettaa kyynistäkin.

Minun kokemukseni mukaan me pelastamme täällä toinen toisemme.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

3 hyvää syytäni blogijumiin

Parin kuukauden blogilomailun jälkeen on aika ottaa härkää sarvista ja palata sorvin ääreen. Vähän hävettää ja nolottaa, lähinnä itseni takia, koska mulla oli kovat tavoitteet lukuharrastuksen suhteen. Mutta nyt tuntuu kuitenkin ihan hyvältä. Uudelta.

En itse asiassa missään vaiheessa lopettanut lukemista. Mutta oli ikävä huomata se, että miten paljon ns. huonot kirjat vaikutti blogin pitämiseen. Yksi blogijumi-kirjoista oli Kjell Westön Kangastus 38, joka vieläkin kummittelee minulle tuolla kirjahyllystäni. Että kehtaaki.

Olen lukenut myös hyviä kirjoja, vaikka en sitä nyt koko maailmalle ole kuuluttanut. Tutustuin Riikka Pulkkiseen kirjalla Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän ja tykkäsin kovasti. En tosin kirjan aiheesta niinkään, mutta Pulkkisen tavasta kirjoittaa. Ostin peräkonttikirpparilta Vieraan, joka tuossa vieressä nyt houkuttaa. Mitäs lukijat sanoo? Kannattaako lähteä Vieraan matkaan?


3 hyvää syytäni blogijumiin

  • Sellaiset kirjat, joihin mun älykkyysosamäärä ei riitä, kuten Kjell Westön Kangastus 38. Mitähän siitäkin saan koskaan sanottua? Parikymmentä sivua luettuani tajusin, etten tajunnut mitään niistä paristakymmenestä sivusta. Hankala kirja. (Sori, en haluaisi lytätä tätä kirjaa. Moni on tykännyt!)
  • Työ, joka sisältää joka päivä kirjoittamista ja lukemista. Jos pitää valita, että lepuuttaako hiirikättään vai nyyhkyttääkö supernannyn ja hurjanremontin kanssa, roskaohjelmat voittaa.
  • Ongelmat. Koittapa lukea ja keskittyä, kun elämä ei ole kuosissa, on huolia ja murheita. Minulta se ei aina onnistu. Minulla on diagnosoitu ptsd, joten en voi keskittymiskykyä sanoa parhaaksi puolekseni. Mutta, eihän se nyt oikeasti niin vakavaa ole. Jokainen omaan tahtiin, omalla tyylillään ja harrastuksestaan nauttien. 


On mukava tulla takaisin! Kesä on kirjojen parasta aikaa. Myös nämä kesäiset sadepäivät.


Jokin päivä meillä on avokin kanssa oma kirjastohuone.. ja viinikellari... <3 (kuva pinterest)