Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

Onnen ja hyveen salaisuus onkin juuri siinä, että jokainen pitää siitä, minkä on saanut tehtäväkseen, lausahti johtaja opettavaisesti. - Koko olouttamisen tarkoituksena on totuttaa ihmiset rakastamaan väistämätöntä yhteiskunnallista kohtaloaan.

Vuonna 1932 ilmestynyt scifiromaani muistuttaa idealtaan hiljattain lukemaani nuortenkirjaa Hän joka ei pelkää (Reeta Aarnio, 2013). Sen dystopinen juoni on hyvin samankaltainen. Ihmisten elämä on tarkoin valvottua ja ennaltamäärättyä. Lapset syntyvät koeputkissa ja heidän tulevaisuuden tehtävänsä on jo suunniteltu juuri heille sopivaksi. Kaikki on pyritty automatisoimaan eikä häiriöitä synny. Tai jos syntyy, onnellisuushuume soma, tuo takaisin tasapainoon. Kuitenkin kaukana kaikesta asuu villi-ihmisten reservaatti, jossa on vielä epäjärjestystä jäljellä. Ihmisillä on siellä vapaus ja valinnanvaikeus. Niiden mukana tulevat sairaudet, tuskalliset kuolemat, isät ja äidit, raskaat työt - ja muut 'normaali'elämän haittapuolet.

Uljas uusi maailma iski itseironisella nimellään minuun, joka en tästä yhteiskunnasta paljon perusta. Ja mikäs sen parempi tapa lievittää lauantaiaamun morkkista, kuin anarkia. Yleensä kiertelen tällaisia kirjoja kuin kissa kuumaa puuroa, vaikka hattua nostankin. Pelkään kai paljastavani vain oman tyhmyyteni: Mitä minäkin muka luulen tietäväni kirjallisuudesta tai sen klassikoista tai kulttiteoksista - tai olen niistä mitään sanomaan.

Vaan, millaista on elämä maailmassa, jossa Ford on jumala? Ihmisillä on enemmän kuin yksi kumppani, sillä kaikki ovat kaikki varten, ja niin on kai sitten hyvä. Heidät on jaoteltu - tai jalostettu koeputkissa - alfa-, beta-, gamma-, delta- ja epsilon -ihmisiksi. Alfat on luonnollisesti oloutettu viisaimmiksi. Lapset saavat, tai heidän kuuluukin olla, avoimen seksuaalisia. Varsinaisesti ihmiset eivät ole tunteettomia, mutta tasaisen onnellisia ja intohimoja välttäviä.

Mitäpä Huxley itse sanoisi tästä maailmasta jos sen nyt näkisi. Ollaanko me alistuttu tieteen ja tekniikan orjuuteen? Tietääkö isoveli liikaa, ohjaillaanko meitä tietämättämme, ollaanko me vielä vapaita? Halutaanko me ollakaan? Sellaista ei voi kaivata, minkä olemassa olosta ei tiedä. Omasta mielestäni ihmismieli ei kuulu kloonattavaksi tai liukuhihnatuotantoon, mutta tieteen kehitys sinänsä ja hieno osoitus aivojemme ihmellisyydestä. Vaikkakaan en tätä ihmisyyttäkään nyt niin paljon fanita.

Mistä tulee tämä kumma pelko tieteen edistystä kohtaan? Uljas uusi maailma tuntuu huutomerkin muotoiselta varoitukselta, Huxley yrittää kai sanoa, että näin on käymässä, muuttakaa suuntaa.

Ikävä kyllä, kirjan kieli tuntuu värittömältä ja takkuiselta lukea. Ideasta ja tarinasta pidin muuten, mutta jos sivuja olisi ollut tuplasti enemmän, olisi lukeminen kääntynyt turhauttavaksi. Hyvästä ideasta huolimatta.