Eikö olekin kummallista, että kaikki tieto, joka tulee ulkopuolelta, koettaa saada sinut uskomaan, että olet pelkkä kärpäsenkakka maailmakaikkeudessa? Mutta tieto, joka tulee sinun sisältäsi, puhuu voimakkaasti ja itsepintaisesti sen puolesta, että sinä olet kaikki ja että sinulla on kaikki.
Sumu oli meren surua, yhtä loputonta kuin merikin
Takakantta lainatakseni:
Simon Larsson, puoliksi juutalainen adoptiolapsi, kasvaa göteborgilaisessa työläisperheessä. Simonin erilaisuus muokkaa hänestä vahvan, ja kasvukumppanikseen hän löytää luokkatoverinsa Isakin. Yhdessä pojat matkaavat aikuisuuteen, löytävät miehisyytensä ja kokevat omat kiirastulensa. Taustalla kaikuu sotasaappaiden jyske, ja poikien menneisyys tuntuu olevan jatkuvasti läsnä.
Marienne Fredriksson on kirjailija josta olen kuullut paljon hyvää. Aihealueet tässä kirjassa ovat painavia, mikä itsellä vaikeutti kirjaan tarttumista -- en halunnut lukea taas yhtä kirjaa siitä, kuinka kurjaa ja köyhää oli ollut niinä aikoina. Siihen ei kuitenkaan sorruta, joten se pelko osottautui turhaksi. Kirjassa ei mässäillä toisella maailmansodalla tai juutalaisvainoilla, vaan ne pysyttelevät taustalla ja tuovat pelon tunnelmaa upealla tavalla romaaniin.
Simon on valloittava kirja. Täytyi aivan koota lista siitä, millä kaikella se minut sai puolelleen:
- helppolukuisuudellaan
- herkkyydellään
- älykkyydellään
- lämminhenkisyydellään
- filosofisella tarkkanäköisyydellään
"Simon on suurten ikäluokkien romaani jossa arkipäivän nyansseista kasvaa monivivahteinen kertomus elämän suurista totuuksista." väittää takakansi. Vanhemmasta ajasta kertovat kirjat kiehtovat eri tavalla ja niiden tunnelmissa on helpompi irrota, koska ne vievät kauas.
Ehkä näin, mutta olen eri mieltä. Simon on kaikkien ikäluokkien romaani. Maailma ei ole muuttunut ja mikä silloin oli erilaista, on meidänkin nyt hyvä tietää.
Koska rakkaus on vain pelon puuttumista
Äidin rooleihin en pysty useinkaan samaistumaan, kuinka usein äitejä läpäisee se tunne, että haluisi lapsensa olevan erilainen? Kirja myös kysyy, että kenellä on oikeus olla äiti? Oletko vähemmän äiti jos adoptoit lapsen, mutta rakastat ehdoitta ja aivan kuin omaa lasta?
Kirja on tarinoita kasvukivuista, isä- ja äitisuhteista, niiden haavoittavasta tai korjaavasta vaikutuksesta, sisaruskateudesta... Se on tarina johon on helppo samaistua ja upota. Se on pullollaan mielenkiintoisia sivuhenkilöitä, jotka ottavat välillä pääroolin itselleen. Se sopii mainiosti. Puokkoileminen ajasta toiseen on joskus virhe, mutta tässä kirjassa sen vahvuuksia. Henkilöitä syvennetään, ja niiden takaa löytyy niin kiinnostavia tarinoita että kirjaa olisi hankala kuvitella ilman niiden voimaa. Se jäisi helposti aukkoja täyteen.
Simon on kirja jossa puut puhuvat ja monista jutuista lukiessaan joutuu välillä miettimään että tapahtuuko tämä nyt oikeasti vai mielikuvituksessa. Varsinkin itse Simonin kohdalla.
Pidin siitä miten asiat kerrotaan kiertelemättä ja niistä puhutaan niiden oikeilla nimillä. Häveliäisyys olisi ollut virhe.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti