keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Elif Shafak: Kunnia

Kaikki johtui siitä, että naiset oli tehty hienoimmasta batistista, Naze jatkoi, kun taas miehet oli leikattu paksusta ja tummasta kankaasta. Sillä lailla Jumala oli räätälöinyt nämä kaksi, toinen oli toista ylempi. Eikä ollut ihmisten asia kyseenalaistaa, miksi Hän oli niin tehnyt. Merkitystä oli vain sillä, että mustassa värissä tahrat eivät näkyneet toisin kuin valkoisessa, joka paljasti jopa pienimmän likapilkun. Samasta syystä ryvettyneet naiset huomattiin heti ja erotettin muista kuin akanat jyvistä. Näin ollen kun neitsyt antautui miehelle - vaikka tämä olisi ollut mies, jota nainen rakasti - nainen vaaransi kaiken, kun taas miehellä ei ollut kerrassaan mitään menetettävää.

Kurdien elämäntapaa auki repivä Kunnia on Toprakien sukutarina kolmessa polvessa. Aina alkaen vuonna 1945, pienessä kylässä lähellä Eufratjokea, päättyen 70-luvun Lontooseen.

Päähenkilöitä on niin monta, että aluksi on hankala hahmottaa kuka on kukakin, mutta hyvin kirjoitettu tarina pitää otteessaan, jos vain on kärsivällisyyttä sen matkaan lähteä. Kunnia tarjoaa niin monta tarinaa - ja vielä tarinaa tarinan sisällä, että minun oli ainakin aivan pakko piirtää väliin jo käsitekarttaa jota pysyin luvussa siitä kuka oli kenenkin sisko, täti tai aviomies.

Kenen tarina on mielenkiintoisin? Päähenkilön lailla jylisevän Iskenderin, joka on tumma, tulinen ja varsin karismaattinen, mutta kuitenkin nuori, isätön ja vaikutuksille altis? Vai Iskenderin pikkuveljen, valloittavan Yunus-pojan, joka uskoo hyvää ihmisistä, ja kyselee naiiveja kysymyksiä?

Kirja on nimivihjauksesta päätellenkin kunniamurhista kertova. Sitä se toki onkin, mutta mielenkiintoisemmaksi koin naiskuvan pohdinnan, sekä tietenkin kurdiyhteisön ja länsimaisen kulttuurin kohtaamisen. Kirjan englantimiljöö on kulmikkain ja aidoimman tuntoinen.

Kunniakin tässä on nimenomaan naisten kunnia, jonka säilyminen tuntuu olevan elinehto. Väkivaltaa ja sen määrää sekä julmuutta ei tässä tapauksessa oikein voinut ohittaa olankohautuksella, sillä onhan tämä kirja varmaankin syntynyt halusta tuoda esille juuri se totuus, että kunniamurhia yhä tapahtuu. 
Silti, en voi olla pyörittelemättä silmiäni, miten voi olla niin, että olisi muka kunniallista tappaa oma ns. häväistynyt tytär, joka palaa mönkään menneeltä romanssireissultaan, mutta itse voi miehenä mennä ja tulla ja viettää yönsä kenen tahansa kainalossa. 

Hankala silti sanoa pidinkö tästä hyvän tarinan vuoksi, vai koska syyskelit vihdoin saapuivat ja voin kaivautua vällyjen alle kirjan kanssa tunnelmoimaan. :o Silloinhan kaikki luettu on astetta aistillisempaa. 

2 kommenttia :

  1. Tämä on hieno teos. Tykkään muutenkin Shafakin kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minulle ensimmäinen Shafakin teos, mutta huomasin kyllä puntaroivani pitkään kirjastossa, minkä ottaisin, kun kaikki Shafakit olivat yhtä mielenkiintoisia. (:

      Poista