Huomenkellotyttö saapui luokseni Liken arvostelukappaleena ja hyvä niin, sillä pidän mielelläni sen omieni joukossa. Kirjasta on hankala kirjoittaa sillä se on niin ihana. Pieni Anna-tyttö on niin rehellinen ja niin urhea ja taipumaton, kun taas Elena-äiti on niin suloisen sekaisin ja heillä meni yksiin niin herkästi ja rakastavasti – silti epäreilusti.
Tositapahtumiin pohjautuvana tämäkin pääsi tavallansa syvemmälle kuin ehkä muut olisivat päässeet ja se syvällä olo tässä heijastui hienosti läpi. Minulla on skitsofreniasta omat kokemukseni (no ei tosin omakohtaiset - ihan pakko lisätä) ja siksi yhä uudestaan löydän kirjavalikoimasta aina ne mielenterveysyksilöt, eikä hulluus näin ollen ole vieras tai kummallinen asia. Huomenkellotytössä se otetaan käsittelyyn yksityiskohtaisesti ja lapsen silmin - ja lapsen silmin sitä katsellaan aikuisuudesta käsinkin, olethan sinä kuitenkin aina hullun lapsi, jos sellaiseksi olet syntynyt.
Huomenkellotyttö voisi taka- ja etukantesta puolesta olla vaikka lastenkirja, mutta sisällä on painavaa asiaa. Anna kasvaa sairaan äitinsä varjossa, mutta yllättäen siellä on paljonkin rakkautta, eikä Annasta tule yhtään niin kieroon kasvanut kuin voisi tulla. Anna kasvaa aikuisuuteen asti äitiänsä tukien ja puolustaen, mutta liika on lopulta liikaa.
Huomenkellotyttö on vahva esikoinen. Jos lisää on tulossa, takuulla tartun. Joskus tuntuu vain käyvän niin että ensimmäiseen kirjaan ladataan niin suurella paineella kaikki se mitä halutaan sanoa, että seuraaviin kirjoihin ei enää kutsumus riitä. Mutta nyt kävi mukavasti, odotin paljon ja sainkin enemmän.
PS Muun muassa Annami ja Marjatta kirjoittivat tästä huomattavasti yksityiskohtaisemmin (=paremmin) kuin minä. Likatkaa, jos vaikka kolahtais.
Huomenkellotyttö on todellakin vahva esikoinen. Tämä kirja jäi vahvasti mieleeni ja olen myös iloinen, että teos on omassa hyllyssäni, josta voin poimia sen helposti vielä joskus luettavaksi uudelleen.
VastaaPoistaHuomenkellotytöstä en löydä moitittavaa, vaikka yltiökriittisenä ihmisenä yleensä keksin sitä mistä vain. :o
PoistaJa pakko mainita, että mä en ole tainnut lukea edes niitä rakkaimpia kirjoja kuin kerran vain, en jotenkin halua pilata uudella tarkastelulla sitä aiempaa kokemusta. :D
Olen sitten ihan päinvastainen noiden rakkaimpien kirjojeni osalta kuin sinä. Luen TSH:tä tällä hetkellä neljättä kertaa ja varsinkin alkupuolen Potterit olen lukenut montakymmentä kertaa. Muitakin esimerkkejä olisi. Tietenkin ensimmäinen lukukerta on ainutlaatuinen, mutta tykkään myös palata hyväksi toteamieni kirjojen pariin. :)
PoistaSe on kyllä jo hatunnoston arvoinen saavutus. :D
PoistaEhkä sekin vaikuttaa mulla, että olen tässä vasta viime vuosina syttynyt uudelleen tähän lukemisharrastukseen, ja on niin hirveä määrä kirjoja mitä haluan lukea, niin en sitten halua "tuhlata" sitä aikaa jo luettuihin.
Mutta ehkä joskus vuosien ja taas vuosien päästä voisin kerrata Cunninghamit ja Burroughsit kun en enää muista niitä yhtä vahvasti. (;