Saara viettää huoletonta lapsuuttaan 1920-luvun Suomessa, Heinäpään kylässä. Lestadiolainen herätys on vallannut kylän ja tämän vaikutuksessa myös Saaran koti jakautuu kahtia; toiselle puolelle jää mielenterveydeltään horjuva ankaran uskonnollinen äiti ja työlle omistautunut isä; toiselle puolen Saaralle rakas Iida-piika ja maailman tuulet Heinäpäähän tuonut Aukusti-setä.
Vähitellen tapahtumat ajavat epävarman, nuoruuden kynnyksellä elävän Saaran turvattomuuteen ja yksinäisyyteen. Saara eristäytyy, eikä hänelle jää muita kuin Aukusti, joka ymmärtää herkästi kypsyvää nuorta naista. Hän ruokkii Saaran haaveita ja haluaa pelastaa hänet ahtaalta kyläyhteisöltä, mutta joutuu pian tilille oman menneisyytensä kanssa. Oman elämänsä sotkenut onnenonkija joutuu pakenemaan Kivimäeltä ja jättämään Saaran äitinsä ja kyläläisten armoille.
Saaran elämä on syöksy kohti ikuista pimeyttä toistuvine hylkäämisineen. Tuhottuna ja yksinäisenä hän seuraa sivusta sisartensa onnea, häitä ja rakkautta ja yrittää epätoivoisesti löytää oman onnensa.
 |
| taustalla paremman puoliskon ylläri. |
Luin Saaraa hyvin ristiriitaisin tuntein. Se oli kirja, jota oli hankala laskea alas, mutta sen ahdistavuus yllätti minutkin.
Saaralle ei käy hyvin. Hän on toistuvasti äitinsä silmätikkuna, ja kun lestadiolaisuus seuroineen saapuu ja juurtuu kylään, yhdistyy jatkuvaan kiusaamiseen myös uskonnollista vivahdetta. Äidin syntiä ja helvetin tulia korostava uskonnollisuus myötävaikuttaa paljon siihen, että Saara saa vääristyneen kuvan itsestään.
Saara yrittää olla hyvä - se on surullista "katseltavaa". Ja kyllä hän onkin, lukija sen huomaa. Äitinsä ei kuitenkaan pysty näkemään Saaraa kuten Saara on. Ei hän mikään pullantuoksuinen äiti ole muillekaan sisaruksille. Saaran veli sentään saa useimmiten olla rauhassa - onhan hän sentään mies.
Kuten joku jo aiemmin jossakin Saara-arviossa mainitsi ja kysyi, eikö Saaralle tosiaan koskaan tapahdu mitään hyvää? Kaikkea sävyttää lohduton epätoivo ja yksinäisyys. Iida-piika ja Aukusti-setä yrittävät kyllä parhaansa mutta eivät kumpikaan voi erinäisistä syistä 'pelastaa' Saaraa, joka on herkkä tyttö ja herkässä iässä.
Ja vielä sananen loputuksesta. Se oli onnistunut. Minulle kerrottiin, että siellä odottaa se pieni valonpilkahdus, kenties ainoa Saaran elämässä Iidan jälkeen. Ajattelin toiveikkaana, että siellä se Saara löytää onnensa ja kärsimys unohtuu. Mutta, mielestäni - ja toki vain minun mielestäni - Saaralle olisi saanut käydä paremminkin. Kaiken sen jälkeen, eikö hän ansainnut enemmän?
Jäi siinä vähän suru puseroon.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti