Pekka Hiltunen uskaltaa tuoreessa romaanissaan ISO (WSOY 2013) lähteä selvittämään läskeyden ydintä. Mainiota. Kerrankin estradille on saatu päähenkilö, joka ei täydellisyydellään vie koko tarinan uskottavuutta, mutta pystyy silti olemaan sankari. On ratsatettu pois sieltä mukavuusalueelta
ja heitetty korusanat romukoppaan. Ollaan rehellisesti isoja, ollaan läskejä. Mutta ollaan jotain, mikä ei miellytä silmää. Jotain, mitä pitää muuttaa.
Anni Kantto on hyvin fiksu, hyvin lihava ja hyvin terve. Hänellä on vain yksi ongelma: muu maailma.
Anni asuu Tampereella pienessä ja kipesti remppaa kaipaavassa yksiössä. Häneltä meni alta työ pikaruokamyymälässä, oletettavasti läskeyden takia. Asiakaspalvelijan kun pitäisi olla filmaattisempi. Näin ollen Anni muutti Helsingistä pois. Mitäpä sinne jäämään kun mieskin jätti. Ei kestänyt Annin ahdistusta. Anni kaipaa entistä työtään kirjastoalalla, jossa hän koki olevansa muutakin kuin läskiksi määritelty. Siellä hänellä oli työyhteisö, hän tiesi paikkansa, osasi vastata esitettyihin kysymyksiin, selvitti asioita. Edes kaksi korkeakoulututkintoa ei riitä, eikä sitä jaksamista paljon ole töitä etsimään muutenkaan. Masentaa. Annin ihmiskontaktit ovat kassaneitejä ja -poikia, ja heidän lisäkseen vierailulle putkahtaa hatturouva - yksiön vuokraemäntä, joka on kirjan suurin yllättäjä vivahteikkaana persoonana.
Miksi moniarvoisessa maailmassa lihavien syrjintä vain kiihtyy? Kuinka lihavuudesta on tullut sairaus, vaikka tilastot osoittavat muuta? Mistä lähtien vaaka on sanellut ihmisarvon?
Ajattelisin, että kirja on tarpeellinen. Vaikka sitten yhteiskunnallisesti ajateltuna. Se puhuu aiheesta, josta ei haluta kiistellä, koska ei nähdä mitään kiistelyn aihetta. Läski on yksiselitteisesti paha juttu. Kirja saa ainakin lukijan kyseenalaistamaan Iltalehden terveyspalstan uutiset, jos niitä nyt kukaan on kovin vakavasti koskaan ottanut. Ylipainoisia kohtaan on syrjintää, kaikki mikä puhuu sen vähenemisen puolesta, on mielestäni tärkeää.
Anni palaa mielessään useasti painonhallintaryhmään, joka muutti hänen tapaansa suhtautua ylipainoonsa. Hyvällä vai pahalla tavalla, sen saa kukin lukija itse päättää. Anni on siinä mielessä ihailtava, että hänelle ei kelpaa valmiit vastaukset. Hän kyseenalaistaa.
Kirjassa häiritsee toisto. Se on 413 sivua läskeydestä. Se on kuin tutkielma läskeyden vaikutuksesta ihmissuhteisiin ja psyykeseen, ja siihen mitä yhteiskunta siitä ajattelee. Se valitettavasti huutaa uskontoaan. Alleviivaa. Onneksi sentään monelta eri kantilta.
Kohti keveyttä. Kuinka kauniilta se kuulostaa, harmittomalta ja hyväntahtoiselta ja terveelliseltä. Aattelta, jota kukaan ei voisi vastustaa, kukapa ei haluaisi elämänsä olevan keveää? Kevyt on niin tätä aikaa. Ennen vaatteet ja huonekalut ja ruoat ja käytöstavat ja aatteet olivat suuria, raskaita ja jyhkeitä, nyt kaiken kuuluu olla mukana liikkuvaa, ilmaan nousevaa, ajatuksenohutta.
ISO syntyi Hiltusen vuosien aikana keräämistä lihavien ihmisten aidoista kokemuksista ja tutkimustiedosta.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti