Hengissä, mutta taas vähän jälkijunassa. Suurin osa bloggaajista on kerennyt tämän teoksen kahmaista jo aikaa sitten siirtyen tuoreempiin uutuuksiin, ja onpa minullakin tästä viimeisimmästä lukemastani kulunut jo vähän liikaakin.
Työt ihan tosissaan muutti arkea. Tykkäsin herätä aamuisin ennen poikakaveria ja lukea idyllisessä hiljaisuudessa aamun tunteina. Kun suurin osa työstä on koneella istumista ja kirjoittamista niin eipä siinä töiden jälkeen ole halua nähdä mitään elektroniikkaa.
Puhumattakaan syysväsymyksestä.
Hhuh.
Tietääkseni tämä on aika ylistetty ja pidetty kirja. Toiveet oli ihan pilvissä kun aloitin siskon vinkattua tästä. En suoranaisesti pettynyt kuin ehkä vähän, mutta sitäkin enimmäkseen vain koska lukuprosessi oli niin hidas ja takkuileva. Sitä jo mietti että pääseekö koskaan sinne asian ytimeen.
Tarina alkoi kiinnostaa noin kolmanneksen luettua. Siinä kohtaa kirja tosiaan iski naamalle kuusnolla. Aina sitä haksahtaa siihen samaan juttuun kuin Kuudennessa aistissa, ja miettii että miten sitä ei taaskaan aavistanut yhtään.
Täytyy myöntää - ajattelinpa kirjasta mitä hyvänsä - Amyn hahmo oli riipivän ja kadehdittavan pelottava. Tosin lukemassani kirjallisuudessa tämä kyynisyys ja suuri epäluottamus ihmiskuntaan vähän häiritsee. Tokihan hyvistä asioista ei paljon keskustelua saada, mutta jos joku tietää kirjan jossa olisi edes suhteellisen terveitä suhteita, niin lukisin sen mielelläni.
Ilman mitään suurempaa syväanalyysiä: En pitänyt tästä kirjasta. Varmaankin aika henkilökohtaisista syistä. Silti suosittelisin. Luulenpa että kyse on paljolti siitä ettei mikään trillerikirja ole minua tähänkään asti sytyttänyt. Kaipaan tunnelmaa ja taiteellisuutta, sekä rehellisiä ihmisiä joiden sisälle pääsisi oikeasti kurkistamaan. Koskettavampaa näkökulmaa.
Toki juonta oli ajateltu enemmän kuin keskivertokirjassa, ja onnistuttu pitämään se jopa myös kasassa.
Ja sai tämä ainakin siinä määrin vainoharhaiseksi, että sitä ikään kuin jäi nyt odottamaan että milloin se oman parisuhteen luuranko tulee kaapista. Tunnenko tuon ihmisen, jonka kanssa asun? Samaan aikaan sitä toivoi että se Luuranko sitten tosiaan tulisi, eikä elämä olisi tätä yllätyksetöntä arkea jossa toisen henkilön askeleet pystyy jo ennustamaan.
Yllätyksiä ainakin, jos ei muuta.
Luin tämän aivan äskettäin loppuun. Itsekin hieman odottelin, milloin se jännitys alkaa. Ja alkoihan se sitten. Koin molemmat sekä Amyn ja Nickin epämiellyttäviksi henkilöhahmoiksi, mutta he ovat myös aika taitavasti rakennettuja hahmoja kaikkia psykologisia yksityiskohtia myöten.
VastaaPoistaTotta. Vaikka en pitänyt tästä, niin pisteet siitä että tämä jäi kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa. Sanoisin silti että se on hyvä juttu, että on mieleenpainuva ainakin jos jotain. :D
Poista