Teini-ikäisenä viihdyin pohjoisen pikkukaupungin rautatieasemalla, kuuntelin kuulutuksia oudon tyyneyden vallassa: aina voisi astua junaan, herätä toisissa kaupungeissa.
Riikka Pulkkisen Vieras oli minun kirjani jo kahdeksannella sivulla. Ehkä henkilökohtaisista syistä: Tiedän miltä tuntuu, kun haluaa paeta, haluaa astua junaan, matkustaa jonnekin, mistä ei tunne ketään. Sitä en tiedä, onko silloin helpompi olla oma itsensä vai ehkä esittää jotain muuta.
Päähenkilöön Mariaan on siis helppo mennä syvälle. Vaikka Maria on pappi, ja uskonto vie kirjasta aimon palasen, sitäkin korjasi hieman se, että epäilykselle oli annettu sijaa: itse asiassa epäilys oli hyvin suuressa osassa.
Maria lähtee messun jälkeen. Hänen messussa lausumansa sanat tuntuvat ontoilta, valheelta ehkä, ainakaan hänellä itsellään ei ole niihin uskoa. Taakse jää aviomies ja isä, eikä kirja heihin usein palaa. Lähteminen tuntuu äärimmilleen vedetyn ihmisen viimeiseltä teolta. Siellä on jonkin muututtava, ennen ei takaisin tulla, viestittää kirja.
Menneet kerrokset tulevat hiljalleen pinnalle. Välillä ollaan tässä hetkessä eli Amerikan mantereella, välillä käydään siellä, missä kipu tapahtui ja syntyi.
Minulta tämä kirja kysyi tärkeän kysymyksen. Pahaa tapahtuu ja suru jättää aukkoja, elämä on eittämättä epäreilua, toisille enemmän kuin toisille. Miten selvitä elämästä ilman katkeroitumista, ja mistä luoda uskoa itseensä? Vaikka näinkin kliseinen kysymys on taustalla, kirja ei tunnu vanhalta.
Maria on surussaan yrittänyt pitää itsensä kasassa "väärin" keinoin. Kaikki on hänellä järjestyksessä, hän syö niin ja näin paljon, ei yhtään enempää, takavuosien anoreksia ei minun mielestäni hallinnut kirjaa, mutta siellä se on taustalla. Aivan yhtä kiihkeän ankarasti Maria on ottanut uskonsa.
Kirjassa matkustaminen saa suuren palan. Maria matkustaa koska pelkää. Matkustaa, koska äitinsä ei voi. Matkustaa, koska Suomessa kaikki on pelkkää kuolemaa.
Moniteemainen kirja olisi jo näistä paloista koottuna hyvä, mutta mukana on myös muukalaisuus. Voi siis ennakkoluuloista Suomeamme, jossa ei ole sijaa erivärisyydelle. Siinä mielessä kirja ei tuonut mitään uutta esille, mutta yritti kyllä koskettaa kyynistäkin.
Tämä kirja alkoi nyt kiinnostaa enemmän kuin aiemmin. Etenkin muukalaisuus teemana kiinnostaisi.
VastaaPoistaMuukalaisuus on tässä ihan pääteemoja, joten kannattaa kokeilla. (: Välillä on vähän paatoksellinen meininki, (ehkä tarkoituksella) mutta hyvällä asialla liikutaan.
PoistaLuen kotimaista vähän, paitsi tänä vuonna. Pulkkisia minulla on kolme hyllyssä luettuna. Eli pidän hänen tekstistään. Ajatuksissani on paljon samaa, mitä toit esiin.
VastaaPoistaPulkkinen oli mukava tuttavuus, johon varmaan vielä palaan.
PoistaKotimainenkin joskus yllättää. Itse olen huomannut, että aloitettuani blogin pidon olen lukenut enemmän suomalaista.
Minulla Vieras odottelee kotihyllyssä. Taidan ottaa sen lukuun mahdollisimman pian kotiin palattuani. Muukalaisuus teemana kiinnostaa, samoin lähteminen.
VastaaPoistaLuin muutama viikko sitten Pulkkisen Rajan ja pidin kovasti. Totan olen lukenut myäs hieman aiemmin ja näiden kahden kirjan pohjalta oivalsin, että Pulkkinen on minun pala kakkua. :)