Huomenkellotyttö saapui luokseni Liken arvostelukappaleena ja hyvä niin, sillä pidän mielelläni sen omieni joukossa. Kirjasta on hankala kirjoittaa sillä se on niin ihana. Pieni Anna-tyttö on niin rehellinen ja niin urhea ja taipumaton, kun taas Elena-äiti on niin suloisen sekaisin ja heillä meni yksiin niin herkästi ja rakastavasti – silti epäreilusti.
Tositapahtumiin pohjautuvana tämäkin pääsi tavallansa syvemmälle kuin ehkä muut olisivat päässeet ja se syvällä olo tässä heijastui hienosti läpi. Minulla on skitsofreniasta omat kokemukseni (no ei tosin omakohtaiset - ihan pakko lisätä) ja siksi yhä uudestaan löydän kirjavalikoimasta aina ne mielenterveysyksilöt, eikä hulluus näin ollen ole vieras tai kummallinen asia. Huomenkellotytössä se otetaan käsittelyyn yksityiskohtaisesti ja lapsen silmin - ja lapsen silmin sitä katsellaan aikuisuudesta käsinkin, olethan sinä kuitenkin aina hullun lapsi, jos sellaiseksi olet syntynyt.
Huomenkellotyttö voisi taka- ja etukantesta puolesta olla vaikka lastenkirja, mutta sisällä on painavaa asiaa. Anna kasvaa sairaan äitinsä varjossa, mutta yllättäen siellä on paljonkin rakkautta, eikä Annasta tule yhtään niin kieroon kasvanut kuin voisi tulla. Anna kasvaa aikuisuuteen asti äitiänsä tukien ja puolustaen, mutta liika on lopulta liikaa.
Huomenkellotyttö on vahva esikoinen. Jos lisää on tulossa, takuulla tartun. Joskus tuntuu vain käyvän niin että ensimmäiseen kirjaan ladataan niin suurella paineella kaikki se mitä halutaan sanoa, että seuraaviin kirjoihin ei enää kutsumus riitä. Mutta nyt kävi mukavasti, odotin paljon ja sainkin enemmän.
PS Muun muassa Annami ja Marjatta kirjoittivat tästä huomattavasti yksityiskohtaisemmin (=paremmin) kuin minä. Likatkaa, jos vaikka kolahtais.